Haku

Kasarilapsuus

1980-luvun lapsuus merkitsi uuden leluaikakauden alkua. Lelut alkoivat esiintyä tuotteina ja brändeinä, eivät pelkästään leikkikaluina. Museon Kasarin lapset -hankkeessa kerättiin muistoja 300:lta 80-luvun lapselta, joiden muistoista piirtyy kuva eräänlaista yhtenäiskulttuuria elävästä Suomesta: televisiosta katsottiin samoja ohjelmia ja pihoilla leikittiin samoja leikkejä. Monet muistelevat, että leikkikavereita oli paljon, ja pihaleikkeihin kerääntyi kymmenien lasten joukkoja. Keräiltiin ja vaihdeltiin lätkäkortteja, tarroja ja hajukumeja. Täytettiin slämyjä ja ystäväkirjoja.

Ulkomaiset lelut valloittivat Suomen lelumarkkinat – pysyvästi. Barbie-nuket ja He-Man, My Little Ponyt ja Transformersit, Kaalimaan kakarat, Karvinen ja E.T., Turtles, Halinallet ja Lady Lovely Locks – lista on loputon. Joululahjaksi joko sai (unelmien täyttymys) tai ei saanut (ikuinen trauma) lelukatalogista ympyröidyn legopakkauksen, Star Wars -ukkelin, Moncchichin tai Commodore 64 -kotitietokoneen.

"Leikittiin He-maneillä, MASK:eilla, Action Forceilla, Transformerseilla ja Turtleseilla sekä tietty Legoilla. Pelattiin erilaisia lautapelejä sekä fortunaa & koronaa. Jossain vaiheessa tulivat Commodore 64 ja MSX-tietokoneet mukaan.”
s. 1977, lapsuus Porissa

”Muistan kuinka sain iihanan Dance Magic-Barbien joululahjaksi ja siitä tuli todella rakas. Edelleen tallella, mutta melko rähjääntyneenä. Magneettipenaalit oli kova sana koulussa, sellainen oli oltava. Aitoa My Little Ponya en koskaan saanut ja siitä jäi vissiin trauma, koska nyt aikuisena niitä on 400... Olen lelukeräilijä ja nimenomaan 80-90 luvun lelut kiinnostaa.”
s. 1982, lapsuus Pirkanmaalla

”Päivähoidossa kaikilla oli yhteenaikaan päällä velourista tehty sisäasu. Minulla punainen tai ruskea, parhaalla kaverillani sininen tai harmaa. Tykkäsin käydä parturissa koska siellä oli sellaisia pieniä kädessä pidettäviä pelikonsoleita joilla sai pelata mm. Donkey Kongia.”
s. 1983, lapsuus maaseudulla

”10 tikkua laudalla, piilosta, leikkiä niillä Star Wars-hahmoilla. Naapuruston lasten kanssa.”
s. 1972, lapsuus Kuusamossa

Löydä kokoelman kasariaarteet